Toimeentulo
Paljolti on kiinni – puhuttaessa toimeentulosta, siitä – että mikä on ihmisen kyky tehdä työtä, josta saatavalla palkalla hänen pitää tulla toimeen. Keskimäärin palkka joka pitäisi joka kuukausi pakollisten laskujen ja verojen jälkeen jäädä käteen on nykyrahassa arvioiden 500 – 800€. Tämä on noin 16 – 26€/pvä.
Elämä on joka tapauksessa kalliimpaa, kuin päätöksien tasolla ollaan oletettu, joten käteen jää nykyrahassa arvioiden, kaikkien pakollisten laskujen vähemmän, kuin pitäisi jäädä.
Vaihtoehdot ovat vähissä mikäli palkka ei riitä perheen elättämiseen tai elinkustannuksiin. Valitettavasti vaihtoehtona on useamman kuin yhden työn tekeminen.
Näiden lisäksi pidemmän taipaleen takana ovat perinteiset vaihtoehdot, joiden kautta arjen elämää luodaan lapsuudesta nuoruuteen ja nuoruudesta aikuisuuteen. Toisinsanoen - opiskeleminen mahdollisimman hyväpalkkaiselle alalle tai yrittäminen ja arvon luominen itse sellaisissa määrin, että tulot kattavat hyvin sellaisen elämän, mitä kukin ihminen haluaa elää. Mahdollisuuksia tällaisten elämäntapojen tavoittelemiselle on Suomalaisessa yhteiskunnassa perinteisesti arvostettu ja pidetty yllä. Nyt suuntaa ollaan kuitenkin muutettu sellaiseksi, että aivan kaikkien kohdalla yhtäläiset mahdollisuudet ovat hieman hankalammin tavoitettavissa. Jokaisella meistä on lähtökohtaisesti velvollisuus itse kehittää itseämme, mutta mahdollisuuksien mahdollistaminen on päättäjien päätösten takana. Päättäjien pitääkin olla hereillä muuttuvassa maailmassa. Pitää uskaltaa ja osata ennakoida mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallisten trendien vaikutusta tänään, huomenna ja tulevaisuudessa.
Meillä on kuitenkin tuhansia -, kymmeniä-, ellei peräti satojatuhansia ihmisiä, joiden työstä, työharjoitteluista, työvoimatöistä tai opiskeluiden kustantamiseen tarkoitetuista tukirahoista ei jää käteen sellaista määrää rahaa, jolla he kustantaisivat oman tai perheensä elämää. Näin ei ole hyvä. Ratkaisu ei tällöin, mikäli haluamme kutsua itseämme sivistysvaltioksi – voi olla, että heikennetään näiden ihmisten tilannetta entisestään. Me tarvitsemme epäonnistumisten sijaan onnistumisia. Kun on mahdollisuuksia, voi tulla onnistumisia. Ihmisten ja mahdollisuuksien kohtaamista ei voi liikaa painottaa.
Mahdollisuuksien mahdollistaminen pitäisi olla mahdollista päättäjille – muussa tapauksessa päättäjät eivät ole tehtäviensä tasalla. Päättäjiltä pitää voida odottaa tällä hetkellä pelisilmää, jolla turvataan kansalaisten hyvinvointi ja peruspalveluiden tarjoama aito vastaus - aitoon inhimilliseen tarpeeseen. Suomalaiset kyllä joustavat, eivätkä katkea, mutta liika joustaminen on liikaa. Ihmiselämä ei ole vuoden, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua samalla tolalla kuin tänään - tehtäessä päätöksiä. Päättäjien pitää pystyä parempaan. Meidän kaikkien pitää. Ja ne jotka eivät pysty - heitä ei saa unohtaa. Ihmisten ja mahdollisuuksien kohtaaminen pitää olla sisäänkirjoitettuna yhteiseen tarkoitukseemme siitä, mitä on olla Suomalainen.